maanantai 6. huhtikuuta 2015

ulkoilupäivä


Tänään oli kyllä mukava ulkoilupäivä.

Päikkäreiden jälkeen lähdettiin bongailee ekaks lokkeja torille ja tietty otettiin myös Hiiri Makkonen mukaan.



Saina on myös tällä hetkellä innoissaan junista,
ja siihen oivallinen bongailu paikka on tossa töölönlahden, ja tokoinrannan välisellä sillalla.
(en tiedä sillan nimeä)



Ja jos oikein kovaa, ja ahkerasti vilkuttaa, niin junakuskit saattaa vilkuttaa takaisin, awwww, symppistä :)

Iskän sylistä näkee kauemmaksi, sieltä on siis helpompi bongailla.



Bongailuiden jälkeen lähdettiin ruokkimaan sorsia ja kokkeja (lokkeja)
Seki oli päivän huippukohtia, vaikka vähän alussa pelottikin, mutta ei kauheesti.
Ei meinattu eteen päin sit päästäkkään, kun Saina otti yhden askeleen ja jäi kyykkyyn katsomaan uudestaan lintuja....
jne...


Kotipihalla piti jäädä vielä leikkimään kukkuu leikkiä, tuossa pyöritään kilpaa ympäri ja käänähdetään nopeesti ja KUKKUUU!
On ehkä paras leikki IKINÄ!


Miten tuo tyttö on kasvanut noin nopeasti....

O_O




<3







perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen


Hups, menipäs se aika taas vauhdilla eteen päin....

Meillä menee jokatapauksessa hyvin, ja vauhdikkaasti.
Sainalla alkaa olemaan omaa tahtoa, ja on myös kova tyttö käskyttämään.

Iloinen on myös suurimman osan päivästä <3


Meillä on päiväkodin maskotti Hiiri Makkonen kyläilemässä pääsiäisen ajan.
Pitäähän sitä Makkoselle vähän maailmaa näyttää.

Lähdimme siis katselemaan Sea Lifeen pääsiäistipuja.

Muistan kuinka tivut olivat minun lapsuudessani kohokohta,
silloin tivut olivat talvipuutarhassa, ja muistaakseni niihin sai myös vähän koskea.

Sea Lifessa tivut olivat lasiterraariossa, ehkä viisaampaa ettei niihin tule pöpöjä ihmisistä?



Sainaa jännitti Sea Life alussa tooosi paljon, piti olla sylissä koko ajan, eikä oikeen uskaltanut katsoa mitään.
Rohkaistu sitten jonkun ajan päästä kun näki että siellä oli muitakin lapsia, ei se ollutkaan pelottava paikka.
Siellä neiti sitten jo reippaana käveli kädestä pitäen.
Kalat oli tosi mielenkiintoisia, ja aika kauan Saina jaksoikin olla kiinnostunut.




Pääsiäsitivut oli toooosi söpöjä ja ihanan piipittäviä




Sellainen pääsiäisreissu meillä eilen oli,
mitäköhän sitä tänään keksisi.



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Äiti? äiti? ÄITI?!


Nyt on kyllä ollut tosi hiljaiseloa täällä blogi puolella,
en vaan kerkeä,
en kerkeä ajattelemaan,
kuvaamaan,
ompelemaan,
tekemään juurikaan mitään muuta kuin arkiasioita...

Syy on tässä...

"äiti, lue mulle"

lukisitko?!




"äiti, mitä me nyt tehdään?"




Sainalla on tällä hetkellä todella suuri äitikaipuu,
pitäis koko ajan tehdä jotain, yhdessä,
ja jos hetken teen jotain muuta,
niin Saina huomaa kahdessa sekunnissa että olen jossain muualla, eikä huomioini ole hänessä.

Sitten kannetaan kaikki kirjat mulle, ja ne pitää lukea mielellään 18 kertaa..
Noh, onhan tämä kyllä ihanaakin, mutta välillä kaipaisi touhuta itekseen keskittyen jne....

Oma pieni rakkaamme <3




tiistai 30. syyskuuta 2014

mitäs sitten?



Jaaha....

Mitäs sitä sit tekis....

Saina lähti aamulla päiväkotiin, haikealle tuntui, mutta kyllä kaikki hyvin menee
(kuinka kauan tätä hokee?! :D)

No joo, mut tuossa viikko sitten aloitettu jumpsuitti valmistui.


Kauan sit tilasin tätä Noshin kangasta, luullen että olis ihan toisen punainen,
tää kangas jäi siis roikkumaan kangaslaatikkoon...
Päätin sit että pakkohan sekin on tuhota että saan tilaa uusille kankaille....
Ja loppujen lopuks tästä jumpsuitista tuli ihan "kiva"

Mitä mieltä te ootte?










voi ei....



Voi ei....
Huomenna se alkaa...
Päiväkoti.....


...
.............

Onko pakko?!

Noh ehkä kaikki menee kumminkin ihan hyvin,
ja toivottavasti Saina viihtyy.










Kukapa nyt ei viihtyisi Sainan kanssa, kun on niin hurmaava tyttö, tietenkin!

<3

Ei tässä löydy nyt muuta kirjotettavaa, kuin että uusia tuulia päin vaan!!!

Töihinkin ens viikolla....
Mihin se yli vuos meni?!?!?
huhheijaa vaan....


lauantai 13. syyskuuta 2014

alppipuistossa



Tänään lähdettiin Sainan kanssa Sisustusbloggaajien kirppikselle, ajattelin että lähetään heti aamusta niin ainakin päästään kattelee juttuja, noh....
toisin kävi...
Ensinnäkin en meinannut löytää paikan päälle, kunnes aloin bonggailee "bloggareiden" näköisiä tyyppejä,
joilla hullun kiilto silmissä ja jalat veti ihan sairasta tahtia eteen päin.
Niitä seurailin ja löysin perille...
Jonoa oli PALJON!!
Saina alko jo nuokkumaan siihen malliin että noub en todellakaan meinannut jäädä sinne jonottamaan että pääsisin ehkä tunnin päästä katsomaan jotain, johon en todennäkösesti olisi edes mahtunut sisälle, saatika nähdä lastenrattaiden kanssa mitä pöydissä on, joten me luovutetittiin ihan hyvissä mielin.
Saina nukahtikin melkeen heti ja mä aloin kuvailemaan PITKÄSTÄ aikaa!!
Oli niin nätti ilmakin, tosi kiva fiilis tuli.
Alppipuisto on kyllä mahtava paikka, miksi en ole useammin käynyt siellä??











Tokoinrannassa oli tälläinen taideteos, jotkut harrastelija sukeltajat on nostanut tokoinrannan merenpohjasta roinaa....
Kaikkea sitä sinne heitelläänkin...





Mukava päivä oli, ja ai niin,
nyt mun ompelukaappikin on pystyssä, siitä sit ens kerralla.

Mo!



perjantai 12. syyskuuta 2014

Iltakävelyllä



Iskä lähti mökille ystävien kanssa, ja me tytöt lähettiin rilluttelee iltakävelylle :P
Eilen Saina oikeen tosissaan innostui kävelemään taaperokärryllä,
ja pitihän se kärry uloskin viedä että pääs fiilistelee oikeen kunnolla!